TV Uniajastin & Hue – Vol 2

Päädyin joulun välipäivinä surfailemaan infoa OLED televisioista – ei olisi pitänyt…

Lopulta kävi perinteiset ja oli ihan aivan ”pakko” saada uusi OLED televisio. Päätöstä helpotti verkkokauppa.com alennuskamppis LG C1 OLED televisioista, ilmeisesti myyvät vanhat mallit pois juuri julkistettujen 2022 mallien tieltä.

Koska OLED televisioita ei suositella sammutettavaksi katkaisemalla virtoja (äly)pistorasiasta, piti keksiä uusi tapa tehdä uniajastus televisiolle. Tällä kertaa pudotetaan Lidlin älypistorasia kuviosta pois ja hyödynnetään sen sijaan LG TV:n Apple Homekit integraatiota.

LG C1 Televisio – Ensitunnelmat

Olen ehkä pikkuhiljaa kasvamassa aikuiseksi enkä hankkinut suurinta mahdollista ruutua. Isompi LG C1 OLED 77″ olisi juuri ja juuri mahtunut seinälle, mutta pitkällisen pähkäilyn päätteeksi kotiin päätyi LG C1 OLED 65″ malli. Noin 600€ alennuksen jälkeen maksettavaa jäi noin 1700€, kun 77″ versio olisi maksanut noin 1300€ enemmän.

Kun ei ollut nähnyt parempaa, niin olin ollut ihan tyytyväinen vanhan Samsung 4K led telkkarin kuvaan, mitä nyt pientä valovuotoa telkkarin reunoilla. Nyt kun on nähnyt OLEDin kuvaa käytännössä, niin paluuta vanhaan ei ole, kuva on yksinkertaisesti niin paljon parempi jo ihan perusasetuksilla.

LG C1 Televisio – Magic kauko-ohjain

Television mukana tulevan Magic kauko-ohjaimen voi TV:n valikkojen mukaan ”opettaa” käskyttämään myös Apple TV:tä ja näin ollen olisi ehkä ollut mahdollista ohjata Apple TV:tä ja telkkaria TV:n kauko-ohjaimella.

Päädyin kuitenkin käyttämään yksinkertaisempaa Apple TV:n kauko-ohjainta. Tulen todennäköisesti jossain vaiheessa liittämään Apple TV:t myös muihin kodin televisioihin ja näin niissä on kaikissa samanlainen kauko-ohjain ja käyttölogiikka, eikä tarvitse ihmetellä miten eri valmistajien television omat kauko-ohjaimet ja sisäänrakennetut applikaatiot toimivatkaan.

LG C1 Televisio – Apple Homekit

Uudemmissa LG televisioissa on suora integraatio Apple Homekittiin ja television parittamisessa ei ollut mitään haasteita. Homekitin kautta pystyy vaihtamaan käytössä olevan HDMI inputin sekä sammuttamaan/käynnistämään television. Reddit keskustelupalstan mukaan Homekit integraatio toimii luottavammin, jos käytetätään langallista ethernet yhteyttä wifi-yhteyden sijaan.

Kun television sammuttaa Homekitin kautta, niin se menee samalla tavalla valmiustilaan kuin kaukosäätimestä. Näin ollen TV pysyy ”virroissa” ja pystyy tekemään ”burn in” ilmiötä estävät siivous/korjausoperaatiot taustalla.

Television natiivia uniajastinta ei näemmä pysty suoraan Homekitin kautta käskyttämään.

Uniajastimen olisi kenties voinut konffata pelkästään Apple Homekitin automaatioita käyttämällä, mutta koska olin jo tehnyt edellisen TV:n uniajastimen iConnectHue applikaation avulla, päädyin tekemään suurimman osan asetuksista samaa applikaatiota käyttäen.

iConnectHue asetukset

Tälläkin kertaa käytetään iConnectHue applikaation ”instant timer” ominaisuutta, jolla sammutetaan Hue valot ja TV jonkin ajan kuluttua. Tämä uniajastin käynnistetään Hue Dimmer älykatkaisimen avulla ja vähennetään virhepainallusten todennäköisyyttä hyödyntämällä ”button hold” -omainaisuutta. Näistä tarkemmin edellisessä ”TV Uniajastin & Hue” postauksessa.

iConnectHue – Virtuaalinen valo

Uutena elementtinä edelliseen uniajastimeen verratuna on tällä kertaa ”virtuaalisena valona” käytettävä Philips Hue E27 polttimo, jota hyödynnetään TV:n sammuttamiseen Lidlin älypistorasian sijaan. Kyseisen polttimon ainoa tehtävä on toimia linkkinä iConnectHue applikaation ja Apple Homekitin välillä.

Valaisinta ei käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen ja se on piilossa kaapin sisällä. Olen aiemmin käyttänyt ”virtuaalisia valaisimia” esimerkiksi olohuone/keittiön liikesensorin viivästämiseen ja autotallin ovien käskyttämiseen Apple Homekitin geofence omainaisuuden avulla.

Kun on tarkoitus integroida ”virtuaalinen valaisin” Apple Homekittiin, niin on helpompaa käyttää aitoja Hue valaisimia tähän käyttötarkoitukseen. Toki kolmannen osapuolen valaisimetkin saa näkyviin Homekittiin käyttäen Homebridge applikaatiota, mutta näin kuvioon tulee uusia, osittain tarpeettomia komponentteja, jotka voivat mennä rikki ja estää automaation toiminnan.

Itsellä Homebridge pyörii QNAP NAS-purkin ”container station”:n sisällä ”konttina” ja jostain kumman syystä QNAP on nähnyt parhaaksi jättää ”kontteina” pyörivät applikaatiot sammuksiin, eikä käynnistää niitä uudelleen, jos purkki käy alhaalla esim sähkökatkon seurauksena. On todella pöljää, että ”kontit” pitää käynnistää manuaalisesti sähkökatkon jälkeen.

Käyttämällä ”virtuaalisen valaisimen” valoryhmälle iConnectHue applikaation ”Group” tyyppiä ”Room” tai ”Zone” tyyppisen ryhmän sijaan estetään valoryhmää näkymästä natiivi Hue applikaatiossa ja näin ollen ei tule vahingossa käännettyä sitä pois päältä, samalla sammuttaen television.

Valoryhmän voi piilottaa vastaavasti iConnectHue applikaatiossa käyttämällä ”Settings” -valikosta löytyvää ”Hidden Groups” -omainsuutta

Kuvia: Uniajastimen asetukset iConnectHue applikaatiossa

Apple Homekit asetukset

Linkki iConnectHue:n ja Apple Homekitin välillä luodaan siten, että laitetaan Homekitin automaation kautta LG televisio reagoimaan ”Virtuaalisen E27 valaisimen” tilaan. Kun tämä valaisin iConnectHue ”instant timerin” avulla sammutetaan, niin sammutetaan myös televisio.

Television käynnistämiseen ei tarvitse tehdä omaa Homekit tai iConnecthue automaatiota, koska sammuttamisen yhteydessä televisio päätyy valmiustilaan ja sen saa tarvittaessa päälle TV:n tai Apple TV:n kauko-ohjaimella.

Toki tarvittaessa voisi laittaa television reagoimaan ”virtuaaliseen valaisimen” syttymiseen ja näin laittaa TV:n myös päälle Hue Dimmer katkaisimen kautta, itse en kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi toteuttaa tämän kaltaista toiminnallisuutta.

Kuvia: TV:n sammutus automaatio Apple Homekitissä

Apple TV & Homekit ?

Uniajastin olisi kenties mahdollista toteuttaa ilman, että käyttää LG TV:n Homekit integraatiota. Eli käskytettäisiinkin Apple TV laitetta ja TV sammuisi HDMI CEC:n kautta kun Apple TV sammuu tai nukahtaa.

Jostain syystä Apple TV laitetta ei kuitenkaan saa Homekitin kautta sammutettua. Tarjolla on vain ”Pause” ja ”Play” toiminnot. Uniajastin olisi ehkä mahdollista toteuttaa niin, että laittaisi Hue Dimmer katkaisimesta Apple TV:n pauselle ja määrittäisi Apple TV:n puolella, että laite menee nukkumaan, kun ei ole tapahtunut mitään esim 30 minuuttiin. Ja kenties TV sammuisi, kun Apple TV menee unille.

Tämän ratkaisun huono puoli on se, että tarjolla olevia aikamäärityksiä Apple TV:n nukkumiselle ei ole kovin montaa ja pitäisi tehdä erilliset ajastimet valoille ja TV:lle. Esim valot sammumaan 60 minuutin päästä ja Apple TV pauselle 30 minuutin päästä ja tästä 30 minuutin päästä Apple TV menisi sitten omien määritysten mukaan ”nukkumaan” ja näin ollen valot ja TV sammuisi samaan aikaan. Menee ehkä vähän sekavaksi ja hankalaksi konffata.

Pitää tutkia tarkemmin, jos nykyinen LG television Homekit integraatio jostain syystä tökkii tai tulee tarve tehdä uniajastus muille televisioille, joissa ei ole Homekit integraatiota ja ei halua käyttää älypistorasiaa television nukuttamiseen.

Kuva: Apple TV nukahtamis asetukset

Yhteenveto

Johan on taas viritys – tuleeko käytettyä?

Yllättävää kyllä tulee käytettyä lähes joka päivä ja on toiminut ongelmitta jo noin viikon ajan.

2 thoughts on “TV Uniajastin & Hue – Vol 2

  1. Toivoisin että pikkuhiljaa joku älyapplikaatioiden kehittäjä keksisi laittaa ohjelmiin itse määriteltyjä muuttujia joita voisi sitten käyttää monimutkaisemmissa automaatioissa näiden ”virtuaalivalaisimien” sijaan. Itselläni on komerossa piilossa Lidlin 3-rasiainen jatkojohto jonka ainoa tehtävä on toimia 0/1 tiedon tallentamiseen muissa logiikoissa. Sähkökatkon sattuessa näiden viritysten toimintavarmuus on… no, sanotaan vaikkapa ”vaihtelevaa”. Home Assistant toki auttaa mutta itselläni in vielä migraatio kesken (ihana kahden järjestelmän loukku), ja sen lisäksi HA on ihan turhan monimutkainen asennettava/määriteltävä vähemmän nörtille käyttäjälle joka tahtoo vain aavistuksen monimutkaisempaa logiikkaa mitä natiiviapplikaaation tällä hetkellä sallivat.

    Tykkää

    1. Joo, ei luulisi olevan kovin hankala toteuttaa näitä muuttujia.

      Toisaalta aiheuttaisi vain hämmennystä peruskäyttäjille ja tosinörteille on jo tarjolla Home Assistant, josta käsittääkseni löytyy ”virtual switch”.

      Aidon Hue tuotteen etuna tässä käytössä on juuri toiminta sähkökatkon yhteydessä, eli saa tarvittaessa palaamaan samaan tilaan kuin missä oli ennen sähkökatkoa. Tai ainakin teoriassa 🙂 Tällä hetkellä joissain Hue GU10 ja E27 polttimoissa on firmware bugi, joka rikkoo tämän ”power loss recovery” toiminnon.

      Itse olen käyttänyt jossain tilanteessa ylimääräiseksi jäänyttä Lidlin led-nauhan kontrolleria (ilman led-nauhaa) ”virtuaalisena valona” ja on toiminut sähkökatkoja lukuunottamatta erittäin luotettavasti.

      Tykkää

Jätä kommentti