Työleiri 2020, alkusoitto

Bloggaus on ollut ”telakalla” kesän ajan, kun aika meni pihahommissa ja golf-kentällä. Nyt kun talvi alkaa taas olla ovella, on taas paremmin aikaa ja intoa päivitellä blogia.

Tämän vuoden ponnistukset voi jakaa muutamaan pääkategoriaan: terassin uudelleen organisointi, takapihan valaisu ja näiden seurauksena tehdyt muut hommat.

Lähtötilanne

Talon edustalla on korotettu terassi, jonka kahdelta sivulta johtaa portaat puutarhaan. Omaan makuun portaat olivat sijoitettu hieman hassuun kohtaan: aika tasan keskelle kyseistä terassin sivustaa. Tämä johti hukkatilaan terassilla. Portaille piti jättää kulkuväylä ja näin ollen terassilla järkevästi käytettävissä oleva tila oli pirstounut omiksi saarekkeikseen (siniset alueet alla olevassa kuvat)

Kuva: Terassin vanha layout

Kuva: Terassin uusi layout

Istutusaltaat

Terassi on noin 60-80 cm korkeammalla kuin maanpinta, joten alkuperäisessä terassissa oli kaiteet ympärillä. Omaan silmään kaiteet näyttivät köpöiltä, joten mietittiin erilaisia vaihtoehtoja. Lopulta päädyttiin ”infinity” -tyyliseen terassiin ilman kaiteita. Jotta satunnaiset kulkijat eivät vahingossa astuisi tyhjän päälle, piti terassin ympärille rakentaa jotain indikoimaan, että tästä ei ole hyvä kulkea.

Lisäksi portaiden siirron tieltä piti poistaa / siirtää terassin ympärillä olevia puisia istutuslaatikoita istutuksineen.

Näin ollen päädyimme rakentamaan terassin ympärille vallikivistä istutuslaatikot alla olevan kuvan mukaisesti.

Valaistus / sähkötyöt

Kun terassi tulisi ”revittyä” puoliksi auki, avautuisi samalla myös mahdollisuus päivittää autotalliin johtavia sähköjohtoja. Alunperin autotalliin meni 3x16A sähköt, mikä riitti mainiosti autotallin/liiterin/etupihan valaisuun, sähköisen ajoportin operointiin ja ladattavan hybridiauton lataukseen (1x16A, 3,7 kW).

Haaveissa on kuitenkin päivittää auto lähivuosina täyssähköiseksi ja sen myötä syntyy tarve tehokkaampaan latauslaitteeseen (min 3x16A) eli käytännössä kaikki autotallista löytyvä sähkö. Eli uutta ”touvia” pääkeskukselta autotalliin..

Kun sähkömies olisi jo tontilla, niin samalla voisi laittaa takapihan ja terassin valaistuksen kuntoon.

Siinähän se kesä sitten meni. Samaan tyyliin kuin viime vuonna, töiden edistyessä suunnitelma päivittyi ja tuli lisää hommia, joiden edistyessä suunnitelma päivittyi ja tuli lisää hommia, jne…

Seuraavassa postauksessa kuvia kesän ”seikkailuista”…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s