Kuvia kesän 2021 työleirin edistymisestä. Edellisen vuoden päätteeksi arvioin, että piha alkaisi olla valmis, mutta taisin olla väärässä.
Tänä kesänä tuli levennettyä kulkukäytävää talon takapuolella ja samassa yhteydessä rakennettua kivimuuri rinnettä tukemaan.
Lisäksi takapihan nurmikkoa rajaamaan asennettiin reunakivet ja korjattiin/laajennettiin ”kivipuutarha” osuutta.
Kun nurmikon raunakivet oli asennettu paikalleen näytti luonnonkivista tehty valli köpöltä ja päätettiin korvata se vallikivistä tehdyllä muurilla.
Kun vallikivimuuri oli valmis, niin ”hallituksen puheenjohtaja” ilmoitti, että sen taakse olisi kiva saada istutusalue. No laajennettiin vallikivimuuri vallikivistä tehdyksi istutusaltaaksi, eli lisättiin toinen pätkä muuria jo paikallaan olevan muurin taakse.
Samassa yhteydessä laatoitettiin ja levennettiin vieressä oleva kivituhkalla päällystetty ramppi.
Ja pitihän nämä uudet alueet myös valaista, eli pihaan tuli läjä uusia Hue valaisimia, Hue Lily, Hue Lily XL, sekä uusina tuttavuuksina Hue Amarant ja Hue Impress, näistä kenties lisää erillisissä postauksissa.
Jos ei muuta tekemistä keksinyt, niin sitten poistettiin kantoja tontilta, kun näitä repii, ei tarvitse erikseen käydä salilla…
Siinähän se kesä sitten menikin…
Entä miten kävi aidan ja siinä olevan seitsemän rimakilometrin maalamisen kanssa?
Sillä tavalla onnellisesti, että vaimo teki tämän osuuden, maalasi kaksi tolppaväliä päivässä ja hommaan meni muutama kuukausi.
Kulkukäytävän levennys + muuri



































Kivipuutarha






























































Vallikivimuurin ja rampin rakentelua





















































































Kantojen poistamista









