Ikea Fyrtur rullaverho kokemuksia – vuosi käytössä

Vaikka alakerran toimistossa olevan ensimmäisen Ikea Fyrtur rullaverhon asennuksen yhteydessä sattui ja tapahtui, niin päädyin kuitenkin hankkimaan myös toisenkin Fyrtur rullaverhon.

”Better the devil you know”…

Miten ovat toimineet alkuvaikeuksien jälkeen?

Pääsosin hyvin.

Ovat vaatineet muutaman kerran pientä säätöä. Laitetaan nämä säätöoperaatiot talteen, jotta muistaa seuraavankin kerran mitä tuli tehtyä.

 

Ikea Fyrtur maksimipituuden säätö

Jostain syystä maksimipituuden asetus on muutaman kerran kadonnut ja on joutunut ohjelmoimaan rullaverhon uusiksi.

Ikean omat ohjeet homman tekemiseen ovat hieman vaikeaselkoiset. Nämä omat ohjeet ovat myös osana alkuperäistä kirjoitusta, mutta kerrataan ne tänne, jotta löytyy helpommin/nopeammin, eikä tarvitse kelata pitkähköä alkuperäistä kirjoitusta läpi.

  • Homma toimii vain rullaverhon omista painikkeista, kauko-ohjainta ei voi tässä kohtaa käyttää
  • Paina rullaverhon vasemmassa päädyssä olevaa ”ylös” -painiketta, jotta rullaverho nousee kokonaan ylös
  • Paina kahdesti ylös- tai alas-painiketta
    • Verho liikahtaa hieman alas ja kelautuu takaisin ylös
  • Säädä alas -painikkeen avulla verho haluamaasi kohtaan
    • Ei tarvitse saada kerralla kohdalleen, voit hienosäätää käyttäen ylös- tai alas-painikkeita
  • Kun sopiva kohta on löytynyt, paina kahdesti ylös- tai ala-painiketta
    • Asetus tallennetaan ja tämän merkiksi verho taas liikahtaa hieman ylös ja alas
  • Homma valmis
    • Verho ei laskeudu kauko-ohjaimesta/verhon omista napeista/applikaatiosta alemmaksi kuin mitä on määritelty

Ikea Fyrtur minimipituuden säätö?

Olisi myös kiva jos voisi määrittää kuinka ylös avautuu, eli voisi määritellä erikseen minimipituuden.

Valitettavasti tätä asetusta ei löydy ja jos laittaa verhon rullautumaan ylöspäin, niin se rullautuu kokonaan putkensa ympärille, jos avautumista ei erikseen pysäytä kauko-ohjaimesta tai rullaverhon omista napeista.

Rullaverhon mukana tuleva Ikean oma kauko-ohjain on niin ”tyhmä”, että sen nappeihin ei voi määritellä toimintoja, esim että avausnapilla verho rullautuisi ylös, mutta ei kokonaan. Näköjään uusimmassa Ikean applikaatiossa voi joillekin Ikean kauko-ohjaimille määritellä toimintoja, mutta ei siis rullaverhon mukana tulevalle kauko-ohjaimelle, ehkäpä joskus tähänkin tulee softapäivitys.

Kuvia: Rullaverhon kauko-ohjaimen asetukset Ikea Home applikaatiossa

Ikea Fyrtur & Apple Homekit

Jos käytössä on Apple Homekit, niin voisi rullaverhon ohjaamiseen käyttää esim Hue Dimmer älykatkaisinta ja määritellä mitä napit tekee. Esim avaamisen yhteydessä rullataan verho ylös, mutta ei kokonaan ja jätetään 5% verhoa näkyviin ja vastaavasti sulkemisen yhteydessä lasketaan verho esim 80% pituuteen. Näin saisi määriteltyä sekä maksimi- ja minimipituuden, eikä rullaverho jäisi jumiin niin helposti ikkunan karmiin tai rullautuisi auki liian pitkälle lattialle.

Ikean kauko-ohjainta tulee käytettyä lähinnä poikkeustilanteissa ja päivittäisen rullaverhon liikuttelun olen päätynyt ajastamaan Homekitin kautta siten, että aamulla klo 09:00 rullaverho avautuu 63% asentoon, eli verhoa jää hieman esille, eikä se rullaudu kokonaan ylös. Homekitin 63% tarkoittaa sitä, että noin 63% verhosta on vielä tangon ympärillä ja verhoa näkyy siis jäljelle jäävä 37%. Tai toisin sanottuna, ikkunasta jää näkyviin noin 63%. Prosentit voivat olla hieman hämääviä, mutta toisaalta ei niistä tarvitse välittää, kun automaatiota tehdessä voi applikaation ”liukukytkimellä” säätää rullaverhon oikeaan kohtaan ja applikaatio itse määrittää sopivan prosentin kohdalleen.

Kuvia: Rullaverho asennossa 63% & Apple Homekit automaatio asetukset

Sulkeutuminen tapahtuu noin rullaverhon aiemman proseduurin mukaisesti määriteltyyn maksimipituuteen, eli peittää ikkunan kokonaan, mutta ei valu liian pitkälle lattialle. Sulkeutumisen osalta Homekitin automaatioiden yhteydessä ei tarvitse määrittää erikseen maksimipituutta.

Kuvia: Rullaverho ”kiinni” asennossa & Apple Homekit automaatio asetukset

Ikea Fyrtur – Rullaverho takertuu ikkunan karmiin

Jos ikkunan ympärillä on karmit, jotka tulevat ulos seinästä, niin rullaverho voi alas laskeutuessaan jäädä ”kantamaan” karmin päälle, eikä laskeudu kokonaan alas. Tätä jumittamista välttääkseni itse virittelin erinäköisiä korotuspaloja, jotta rullaverhon sai hieman ulommas seinästä.

Ensimmäisessä asennuksessa käytin verhon ja seinän välissä puupalikoita, eikä ole ollut ongelmia.

Toisessa asennuksessa käytin kiinnitysruuviin pujotettuja muttereita ”prikkoina” ja valitettavasti näyttää siltä, että olisi pitänyt laittaa vielä yksi mutteri, eli rullaverho jäi hieman liian lähelle seinää ja jää silloin tällöin jumiin ikkunan yläkarmiin.

Kun autotallista sattui löytymään pätkä Bauhausin Maler 13x13mm PVC mattolistaa, jossa on sopiva pyöristys, joka estää rullaverhon jumiutumisen, niin päädyin liimaamaan kaksipuolisella teipillä mattolistan ikkunan karmin päälle ja homma oli ratkaistu. Näin ei tarvinnut irroittaa rullaverhoa omista kiinnikkeistään (ovat muovia, eivät vaikuta kovin kestäviltä ja halusin välttää kiinnikkeiden ”turhaa” irrottamista).

Ei ehkä kaikkein kaunein ratkaisu, mutta toisaalta omassa käytössä jää rullaverhon taakse piiloon.

Kuva: Bauhausin mattolista ikkunan karmin päällä

Ikea Fyrtur – Akun kesto

Aluksi mietitytti, että kuinka jaksaa akkua latailla. Käytännössä ei ole päässyt juuri vaivaamaan. Jopa alakerran makuuhuoneessa, jossa verho liikkuu aamuin illoin on riittänyt, että akun lataa muutaman kerran vuodessa. Jos sattuu akun lataaminen unohtumaan ja rullaverho ei enää liiku, niin ongelma ei ole järin iso: verho on poissa pelistä muutaman tunnin sillä aikaa kun akku on latauksessa.

Akun varausta voi seurata myös Apple Homekitin puolelta. Itsellä ei ole tosin näyttänyt koskaan muita kuin 80-90% arvoja, liekö kovin luotettavaa tietoa?

Kuvia: Ikea Fyrtur akun varaustaso Apple Homekitissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s