Aiemmassa postauksessa ”iSmartgate – wifi pätkii” ihmeteltiin iSmartgaten kontrollerin huonoa wifi yhteyttä. Lopulta kävi ilmi, että iSmartgate kontrollerissa on rautavika ja sen joutui vaihtamaan.
Samalla suunnitelma oli myös viedä wifin optimointia vielä yksi askel eteenpäin asentamalla iSmartgate erilliseen koteloon. Tämä siltä varalta, että wifi olisi vielä pätkinyt uudenkin iSmartgate kontrollerin kanssa. Osoittautui tarpeettomaksi, kun uusi iSmartGate kontrolleri sai tarpeeksi hyvän wifi-yhteyden.
Kun kotelon palikat oli kuitenkin jo pääosin tilattu, niin asennettaan iSmartgate kontrolleri erilliseen koteloon ihan huvin ja harrastuksen vuoksi. Sijoitetaan kotelo parempaan paikkaan wifin kuuluvuuden kannalta ja katsotaan paraneeko wifi-yhteyden yhteyden laatu, eli RSSI.
Vaikka RSSI ei merkittävästi paranisikaan, niin tuleepahan laitettua iSmartgate kontrolleri parempaan suojaan säältä ja hankittu kotelo ei jää tyhjän pantiksi.
- Vesitiivis kotelo iSmartgate kontrollerille
- Tarvikkeet
- Piuhojen kytkentä
- Kotelon asentaminen portin iSmartgate kontrollerille
- Kotelon asentaminen autotallin iSmartgate kontrollerille
- Entäpä aiemmasta tarinasta tuttu iSmartgate Lite?
- Yhteenveto
Vesitiivis kotelo iSmartgate kontrollerille
Koska iSmartgate kontrolleri ei ole vesitiivis, eikä sitä voi jättää luonnonvoimien armoille, on itsellä porttia kontrolloiva iSmartgate on ollut sijoitettuna portin moottorin kotelon sisälle. Tämä sijoituspaikka ei ole kovin hyvä wifi signaalin kuuluvuuden kannalta.
Wifi signaalin kuuluvuutta voi parantaa sijoittamalla iSmartgate kontrolleri erilliseen (vesitiiviiseen) koteloon ja sijoittamalla kotelo wifin kuuluvuuden kannalta parempaan paikkaan.
Koeponnistetaan erillistä koteloa portin iSmartgate kontrollerin kanssa.
Tarvikkeet
- Kotelo
- iSmargate kontrollerin halkaisija on 113 mm, eli 120×120 mm kotelo voi riittää jos kotelossa ei ole kovin paksut seinät
- IP55 kotelo
- Monikäyttöinen GPABS-kotelo
- 120x120x50mm
- 6,90 € (ALV0) / kpl
- Kyseisellä myyjällä minimiostos on 25€ ALV0
- Eli kuljetusmaksuineen ja ALVeineen noin 45€
- Tilasin 2 kpl koteloita siltä varalta, että sattuisin turaamaan jotain
- Lisäksi täältä löytyi kotelon väriin sopivia mustia kaapelinläpivientejä
- Tilasin vain M12 versiot
- Olisi kannattanut tilata myös M16 versiot
- 5DC liitin ei mahdu läpi M12 versiosta, ei ollut ongelma portin kanssa, mutta autotallin kanssa ei olisi toiminut
- tai vielä isommat M25 versiot, jos haluaa vetää liittimestä läpi ethernet-liittimen, joka yleensä ei mene läpi M20 liittimestä
- Jotta minimiostoksen sai täyteen lisäsin tilaukseen vielä muutaman pussillisen ”kumitassuja”
- Alkuperäinen tarkoitus käyttää näitä huonekalujen jalkojen alla suojaamassa lattiaa naarmuilta
- Osoittautuivat kuitenkin käytännölliseksi tavaksi ”ankkuroida” iSmartgate kontrolleri kotelon sisälle
- TAI
- IP66 kotelo
- MNX kotelo PCM 125/100T 130X130X100
- Parempi IPx suojaustaso
- 130x130x100mm
- Hinta: noin 25€ (toimitusmaksuineen)
- läpinäkyvällä kannella, näkee statusvalot
- Tilasin tämmöisenkin, mutta 100mm syvyisenä on ehkä vähän turhan syvä.
- Statusvalojen näkeminen voi auttaa asennusvaiheessa, mutta jokapäiväisessä käytössä ehkä pikemminkin paistaa turhaan silmään pimeällä pihalla
- Hyllyyn odottelemaan parempia aikoja :=)
- Smartgate verkkokaupasta löytyy myös sopiva kotelo, valmiilla asennuslevyllä ja läpivienneillä. Hinta on tosin noin 60€ + postimaksut.
- Pidempi DC 5.5/2.1 virtajohto, 3m
- DC PLUGI 2.1MM, 3M KAAPELILLA, TOINEN PÄÄ AUKI
- iSmartgate käyttää itse 5,5mm/2,5mm liitintä, mutta oli hankaluuksia löytää tätä kokoa, 5,5mm/2,1mm on tarpeeksi lähellä ja pitäisi toimia
- Hinta: noin 10€ (toimitusmaksuineen)
- Pidempi 2-johtiminen piuha portin käskyttämiseen
- Laatikosta löytyi sopivaa AWG 20 tai AWG 22 piuhaa, myös AWG 24 käy
- Kuristesukkaa jolla piuhat yhteen nippuun
- Löytyi laatikosta, pärjää ehkä ilmankin
- Kaapelin läpivienti
- Holkkitiiviste M16 5-10 mm IP68 2 kpl
- Yksikin riittää ja pienempikin voi kelvata
- Kokeilin myös pienempää M12 kokoa, toimii, mutta virtalähteen liitin ei mahdu liittimestä läpi, eli virtapiuhan toinen pää on hyvä olla ilman liitintä, jos käyttää M12 kokoa.
- 2€ noudettuna
- Pari kulmarautaa, jolla saa kotelon kiinni portin tolppaan
- Vaikka tämmöiset: Kulmalevy PROF säädettävä 83x52x2x30mm
- Tehty sinkitystä pellistä, voi ottaa pientä hittiä ulkoilmassa
- Jos häiritsee, niin RST versiot tilalle -> hinta nousee
- 2 € noudettuna
- Vaikka tämmöiset: Kulmalevy PROF säädettävä 83x52x2x30mm
- Pultti jolla kulmaraudat saa kiinni toisiinsa
- Miljoonalaatikko
- Siipimutteri tai Lukkopultti
- Helpompi säätää kotelon suuntausta
- Miljoonalaatikko
- Jousiprikka, jolla saa kulmarautojen ”suuntauksen” pysymään paikallaan
- Miljoonalaatikko
- Esim tämmöinen
- Ruuveja / pultteja kotelon ja kulmarautojen kiinnittämiseen
- Miljoonalaatikko
- Sopiva pora + poranterät kulmarautojen kiinnitysreikien tekemiseen
- Vetojousi
- Johdon pujottamiseen portin tolpan sisälle
- Riippuen asennuspaikasta voi pärjätä ilmankin
- Löytyi autotallista
- Yleismittari
- DC johdon polariteetin tarkistusta varten, kts alla
- Tuurilla voi pärjätä ilmankin, huonolla tuurilla voi tulla kalliiksi 🙂
Piuhojen kytkentä
Tällä kertaa ei ole tarkoitus koskea 230V piuhoihin ja hommaan ei välttämättä tarvita sähkömiestä.
Ennen kuin aloittaa iSmartgaten piuhojen uudelleenkytkemisen portista kannattaa kääntää virrat pois sulakkeesta. Kontrollerin sisältää löytyy myös 230V piuhoja ja ruuvari väärässä paikassa voi saada aikaan ikävää jälkeä.
Lisäksi kannattaa olemassa olevista piuhoista ottaa muutama kuva ennen kuin koskee mihinkään piuhaan. Portin moottorikotelon sisällä on tyypillisesti aikamoinen nippu piuhoja, jotka ovat aika ohuita ja irtoavat/katkeavat suhteellisen helposti kun niiden parissa puuhastelee.
Kytkettäviä piuhoja on kahden tyyppisiä.
- 5VDC virtajohto
- Itsellä ei ollut alkuperäisen asennuksen yhteydessä portilla erillistä 230V pistorasiaa, joten päädyin ottamaan 5VDC virran iSmartgate kontrollerille portin kontrollerin 12/24V ulostulosta. Jotta homman sai toimimaan piti väliin laittaa 5V <-> 12V/24V muunnos palikka.
- Tuolloin käytin jotain Amazonista löytynyttä geneeristä muunninta
- Nykyään iSmartgatelta löytyy valmis ”DC/DC Power Converter”
- Jossa on valmiiksi oikea 5VDC liitin oikealla polariteetilla, kts alempaa
- Maksaa vähän enemmän, mutta on helpompi ja hieman turvallisempi vaihtoehto
- Jos asentaisin täysin uutta iSmartgate kontroleria, käyttäisin tätä
- 2-johtiminen piuha, jolla välitetään komentoja portin kontrollimoduulin ja iSmartgate kontrollerin välillä
- Kytkentäpisteet riippuvat portin kontrollimoduulin valmistajasta
- iSmartgate tuntuu olevan tarkka piuhojen polariteetista, eli pitää muistaa laittaa piuhat oikein päin
- Katso aiemmin ottamista kuvistasi 🙂
iSmartgate 5VDC virtajohdon polariteetti
Potentiaalisesti riskejä sisältävä osuus iSmartgate kontrollerin siirtämisessä erilliseen koteloon on DC virtajohto, joiden toiminnassa ei ole ilmeisesti mitään selkeää standardia, välillä ”+” kulkee vaipassa ja välillä ”-” kulkee vaipassa. Jotta ei onnistu käräyttämään iSmartgate kontrolleria pitää varmistua, että johdon polariteetti on oikein. iSmartgate kontrollerin kuvan mukaan ”-” kulkee barrel-liittimen vaipassa ja ”+” kulkee tökkelin keskellä. Eli kannattaa tarkistaa johdon virtalähteeseen kytkennän jälkeen polariteetti yleismittarilla ennen kuin kytkee iSmartgate kontrollerin piuhaan ja tarvittaessa kääntää piuhat toisten päin.
Kuva: iSmartgate kontrollerin 5VDC virtajohdon polariteetti

Youtube: Ohjeet DC virtalähteen polariteetin mittaamiseksi yleismittari (lontooksi)
Kotelon asentaminen portin iSmartgate kontrollerille
Kiinnitetään kulmarauta portin metalliseen tolppaan ja kotelo tähän kulmarautaan. Porataan tolppaan pari reikää, jonka kautta piuhat saa pujotettua tolpan sisään piiloon. Kun ”rauta” on paikallaan, on aika kytkeä piuhat ja testata muutokset wifin RSSI arvoon. Lopuksi olisi hyvä testata, että iSmartgate toimii ja saa portin auki/kiinni iSmartgate ja Apple Homekit applikaatioista.
Tämä toiminnallisuustestaus pääsi itseltä unohtumaan, kun testasin vain wifi-yhteyden nopeuden ja olin niin innoissani tuloksesta, että jäi lopputestit tekemättä. Voi olla, että alkaneellaa lumisateella oli myös jotain tekemistä asian kanssa.
Seuraavana päivänä oli taas nolo tilanne rouvalle demotessa ….
Kuvia: Vesitiiviin kotelon asentamista portin iSmartgate kontrollerille

















Kuvia: Portin iSmartgate, RSSI ennen/jälkeen Asus applikaatioissa


Kuvia: Portin iSmartgate, RSSI ennen/jälkeen iSmartgate applikaatioissa


Kuvia: Portin iSmartgate, RSSI myöhemmin kotelon suunnan säätämisen jälkeen Asus / iSmartgate applikaatioissa


Kotelon asentaminen autotallin iSmartgate kontrollerille
Kun RSSI:n parannus portin iSmartgate osalta näytti ihan hyvältä, päätin asentaa kotelon myös autotallin ulkoseinälle ja laittaa koteloon autotallin ovia kontrolloivan iSmartgate:n.
Autotallin osalta asennus poikkesi jonkin verran portille asentamisesta. Autotallin seinä on puurakenteinen, joten reikien poraaminen ja kulmarautojen kiinnittäminen oli huomattavasti helpompaa.
Muutoksia läpiviennin paikkaan kotelossa
Portin kotelossa laitoin M12 läpiviennin kotelon nurkkaan, jolloin se tuli suunnilleen suoraan iSmartgate laitteen 5DC liittimen alapuolelle ja turhaa piuhaa ei jäisi kotelon sisälle. Tämä osoittautui ei-optimaaliseksi suunnitelmaksi, liitin on niin pitkä, että ei meinaa mahtua kotelon sisälle. Jotta palikat mahtui kotelon sisälle, piti iSmartgate asentaa koteloon hieman vinoon. Ei ehkä muuta haittaa kuin, että näyttää vähän hassulta.
Lisäksi portin kotelon osalta laitoin läpiviennin kotelon pohjaan ajatuksella, että pysyypähän vesi varmasti ulkona. Johto jää näin kuitenkin enemmän esille hassusti sojottamaan. Autotallin iSmartgate:n kotelon osalta laitoin läpiviennin kotelon takaseinälle lähelle kotelon pohjaa (ei saa laittaa kuitenkaan liian alas, jotta läpiviennin vastakappale mahtuu kotelon sisälle). Näin piuha ei jää niin pahasti näkyville. IP67-läpivienti kyllä pitää vedet ulkona asennosta riippumatta, ainakin paremmin kuin joku muu osa IP55-koteloa.
Autotallin kotelossa käytin M16 versiota läpiviennistä, jolloin 5DC liitin mahtui siitä pujahtamaan läpi ja helpottaa näin mahdollisia tuunauksia tulevaisuudessa.
Kuvia: Kotelon kasaamista


















Piuhat
Ennen piuhoihin koskemista on taas hyvä ottaa valokuva iSmartgate laitteen kytkennöistä, jotta voi helposti palata vanhaan tarvittaessa ja ymmärtää mitkä uudet piuhat pitää kytkeä minnekin.
Vaikeampi osuus autotallissa oli suurempi määrä kontrollipiuhoja. Portilla kontrollipiuhassa oli vain kaksi johdinta, autotallissa tarvittiin neljä kahden johtimen nippua. iSmartgaten mukana tulleet piuhat ovat paksuudeltaan amerikkalaisen standardin AWG24, eli noin 0,25mm². Sen sijaan, että olisin vetänyt jokaiselle neljälle johdinparille oman piuhan, päädyin käyttämään Cat6 ethernet -kaapelia, joka on paksuudeltaan AWG24.
- Johdinpari 1: Autotallin vasemman oven avaus
- Sininen + Sini-valkoinen johdinpari
- Johdinpari 2: Autotallin oikean oven avaus
- Vihreä + Viher-valkoinen johdinpari
- Johdinpari 3: Autotallin vasemman oven langallinen magneettisensori
- Ruskea + Ruskea-valkoinen johdinpari
- Johdinpari 4: Autotallin oikean oven langallinen magneettisensori
- Oranssi + Oranssi-valkoinen johdinpari
AWG24 piuha on aika ohutta ja onnistuinkin asennuksen aikana katkaisemaan ”vihreän” piuhan kotelon päässä, mutta onneksi piuhaa sai jatkettua liittämällä siihen jatkoksi WAGO-liittimellä pätkän uutta piuhaa. Ehkä joku hieman paksumpi AWG20 piuha olisi ollut kovempaa käsittelyä kestävä vaihtoehto. Toisaalta silloin siisti asennus olisi ehkä vaatinut koko johtonipun laittamista kuristesukan sisään. Ethernet kaapeleita saa myös hieman paksummilla piuhoilla, eli AWG23 standardin mukaan, ehkä tämä olisi ollut ”paras” vaihtoehto.
Virtapiuhan osalta autotallissa käytin iSmartgate virtalähdettä ja vedin tätä varten jatkojohdon asennuspaikalle. Kun virtajohdossa oli joku ”klunssi” molemmissa päissä piti käyttää hieman isompaa kuristesukkaa, jotta sen sai pujotettua paikalleen, 10 mm halkaisijan versio oli oikea valinta tällä kertaa.
Ensin ethernet-kaapelin pujotus seinään poratun reiän läpi ja kotelon asennus autotallin ulkopuolelle. Aluksi kytkin vain iSmartgate:n virtapiuhaan, jotta näki miten wifi-verkon RSSI muuttui. Jos RSSI olisi jostain syystä huonontunut olisi homman voinut lopettaa siihen, mutta havaittavissa oli selkeää parannusta.
Kuvia: Autotallin iSmartgate, RSSI ennen/jälkeen Asus applikaatioissa


Kuvia: Autotallin iSmartgate, RSSI ennen/jälkeen iSmartgate applikaatioissa


Kun wifi oli todettu toimivaksi, alkoi kontrollipiuhojen kytkentä. Aluksi iSmartage kontrolleri pois virroista ja kontrollipiuhojen kytkentä iSmartgate laitteen ”portteihin”. Seuraavaksi Ethernet-kaapelin pujottaminen autotallissa kohti iSmargate kontrollerin aiempaa asennuspaikkaa. Täällä oli odottelemassa aiemmin käytetyt neljä paria kontrollipiuhoja. Ruuvasin seinälle asennusrasian ja pujotin piuhat läpivienneistä rasian sisään ja kytkin piuhat toisiinsa WAGO-tyyppisillä liittimillä. Sensorien piuhoissa käytin 2-johtimen liittimiä, yksi liitin per väri. Avauspiuhoihin laitoin 3-johtimisen liittimen, näin voin helposti tarvittaessa lisätä langallisen avauspainikkeen oville. Hue Dimmer -älykatkaisimen käyttö autotallin ”avaus-nappina” ei ole aina toiminut ihan niin kuin toivoisi ja tässä kohtaa vanha keino voi olla parempi kuin pussillinen uusia.
Kontrollipiuhat ja sensoripiuhat vaativat vielä siistimistä. En vielä viitsinyt katkaista niitä lopulliseen mittaansa, jos vaikka ilmenee jotain säätötarvetta ja palikoita pitää siirtää suuntaan tai toiseen. Annetaan systeemin hyrrätä vaikka viikko ja viimeistellään asennus siinä vaiheessa. Ehkä vaihdan samalla ethernet-piuhankin, niin pääsee eroon vihreässä piuhassa olevasta piuhan katkeamisen takia lisätystä ”ylimääräisestä” WAGO-liittimestä.
Kun piuhat oli saatu paikalleen, niin iSmartgate laite virtoihin ja testausta. Avasin vasemman oven iSmartgate applikaatiosta, ovi lähti aukeamaan, kuten pitikin. Ihan putkeen ei kuitenkaan mennyt, olin laittanut ovien magneettisensorien oranssit ja ruskeat piuhat väärin päin ja Apple Homekitistä tuli ilmoitus, että ”oikea ovi” aukeaa. Piuhat toisten päin, uudet testit ja homma näytti toimivan.
Kuvia: Vesitiiviin kotelon asentamista autotallin iSmartgate kontrollerille






















Entäpä aiemmasta tarinasta tuttu iSmartgate Lite?
Olisiko rikkoontumisen sijaan ollut kyse vain iSmartgate kontrollerin huonosta asennosta ja antennin suuntauksesta?
Pitihän tämäkin testata. Toin laitteen sisälle ja laitoin sen 10 cm päähän wifi tukiasemasta. Riippumatta siitä miten laitetta käänteli oli RSSI suunnilleen -60 dBm, kun samaan aikaan tukiasema näytti yhteydelle RSSI arvoa -25 dBm. Laite oli todellakin rikki.
Yhteenveto
iSmartgate kontrollerin siirto erilliseen koteloon ja kotelon sijoittaminen wifi-ystävällisempään paikkaan voi parantaa wifin kuuluvuutta juuri sen verran, että pärjää ilman erillistä ulos sijoitettua wifi-tukiasemaa. Ei kuitenkaan aina.
Jos ei halua ”harrastaa”, niin voi olla kustannustehokkaampaa skipata erillinen kotelo ja hankkia suoraan erillinen halpa ulkokäyttöön tarkoitettu wifi-tukiasema, maksaa noin 50€. Todennäköisesti erillinen tukiasema auttaa enemmän kuin pelkkä erillinen kotelo ja wifi signaalille ystävällisempi sijoituspaikka kotelolle.
Toisaalta erillinen kotelo on riskittömämpi ”low-tech” tapa parantaa wifin kuuluvuutta. Ei ylimääräistä elektroniikkaa ja riskiä sen hajoamisesta karskeissa ulkoilma olosuhteissa.
Uuden tukiaseman lisääminen muun wifi-verkon jatkoksi ei myöskään ole aina ihan kivutonta, vaatii jonkin verran konfigurointia ja voi myös pahimmillaan sotkea muuta kotiverkkoa.
Testini eivät olleet kovin tieteellisiä ja osaltaan tuloksien paranemiseen varmasti vaikutti iSmartgate kontrollereiden ”herkkyys” laitteen tai tukiaseman asennolle. Välillä laitteen pyöräyttäminen 45 astetta tai siirtäminen muutamalla sentillä muutti RSSI arvoa 10 dBm:llä. RSSI voi elää jonkun verran ajan myötä ja eri aikaan mitatut arvot eivät ole välttämättä kovin vertailukelpoisia Vaikuttavia tekijöitä ovat esim muut wifi-verkot samalla alueella, muu liikenne wifi-verkossa, liikkuvat esteet laitteiden välillä, laitteiden väliin parkkeerattu iso metallimötikkä (auto), lumi-/vesisade, ynnä muuta. YMMV.
Näyttää kuitenkin siltä, että varsinkin iSmartgate applikaation näkövinkkelistä parannus on huomattava. Portin iSmartgate:n RSSI muuttui -74 dBM ja78 dBm väliltä -> -63dBm ja -65 dBm välille. Autotallin iSmargate päätyi RSSI arvoon -58 dBm ja -62 dBm välillä. Varsinkin autotallin iSmartgate:n RSSI oli vaihdellut aika paljon ilman koteloa, välillä RSSI oli -58dBm, kun se seuraavana päivänä olikin -80 dBM. Kotelon myötä molemmissa RSSI:n vaihteluväli on pienentynyt huomattavasti, eikä arvo yht’äkkiä pomppaa 10dBm johonkin suuntaan.
Yllä olevat parannukset voivat tuntua pieniltä, mutta logaritmisena dBm yksikkö on hieman hämäävä. Jos olen oikein ymmärtänyt niin -50dBM signaalin laadulla on lähetysteho milliwateissa kymmenkertainen -60 dBm signaalinlaatuun verrattuna. Tai aina kun signaalin laatu paranee 3dBm, kasvaa lähetysteho 100%. Joku matemaatikko voi laskea tarkemmin ja korjata virheeni. Itsellä on jo useampi vuosikymmen matematiikan opiskelusta ja en nolaa itseäni tällä kertaa enempää 🙂
Menee osittain osastolle ”Pitihän tätäkin kokeilla”. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt kuinka paljon wifi yhteys parani.
One thought on “iSmartgate – vesitiivis kotelo kontrollerille”