Lidl Smart Home led-nauha on nyt ollut aika tarkkaan vuoden päivät käytössä.
Miten yhteiselo on sujunut?
Pääosin hyvin.
On ehkä vähiten ongelmia aiheuttanut kolmannen osapuolen Hue yhteensopiva tuote mitä kotoa löytyy. Varsinkin reagointi komentoihin on esimerkillisellä tasolla, ei tule mieleen, että olisi omissa käyttöskenaarioissa kertaakaan jäänyt syttymättä tai syttynyt väärällä kirkkaudella.
Kuitenkin jossain käyttöskenaaroissa Lidlin led-nauha ei toimi ihan yhtä hyvin kuin aito Hue led-nauha…
Minimikirkkaus
Alunperin Lidlin led-nauha päätyi alakerran työhuoneen seinustalla olleen hyllyn taustalle valaisemaan seinää. Normaalisti käytin led-nauhaa vähintään 50% kirkkaudella ja ei ollut juuri tarvetta käyttää led-nauhaa pienemmällä kirkkaudella.
Kuva: Työhuoneen alkuperäinen setup, Lidl led-nauha hyllyn taustalla

Järjesteltyäni työhuoneen kalustusta uusiksi päätyi hylly led-nauhoineen vastakkaiselle seinälle kuin työpöytä. Tämän jälkeen Teams-sessioissa alkoi Lidlin led-nauhan kirkkaus häiritsemään, tietokoneen web-kameran erottelukyky ei riittänyt ja kameraan taustalla näkyvä led-nauhan valaisema seinä ikään kuin ”paloi puhki”.
Valitettavasti Lidlin led-nauhaa ei voi himmentää kovin pitkälle, vaikka kirkkauden asetti minimiarvoon, niin oli se liikaa omalle web-kameralle.
Toki Lidl led-nauhan olisi voinut kääntää kokonaan pois päältä Teams-sessioiden ajaksi, mutta päädyin lopulta vaihtamaan tilalle vapaana olleen Hue Lightstrip + (gen3) led-nauhan, joka himmenee tarpeeksi, että web-kamerakin pysyy kyydissä.
Kuvia: Toimiston valaistus tänä päivänä, kaikki valaisimet aitoja Hue valaisimia



Lidlin led-nauha päätyi lopulta alakerran makuuhuoneessa olevan TV-tason taustalle. Tässä käytössä minimikirkkaus on siinä rajoilla, että riittääkö. Tulee toimeen, mutta voisi himmetä enemmänkin. Ehkäpä tännekin tulee jossain vaiheessa hankittua aito Hue tilalle…
Kuva: Lidl led-nauha TV-tason takapuolella, TV:n takana 3xHue Play ja TV-tason alla Hue Lightstrip + (gen4)

Ero värisävyssä verrattuna Hue valaisimiin
Kuten monissa muissa kolmannen osapuolen Hue yhteensopivissa valaisimissa, niin myös Lidlin valaisimissa on ero värisävyssä ja valkoisen värin värilämpötilassa, kun verrataan vastaavilla valoasetuksilla oleviin aitoihin Hue valaisimiin.
Itse käytän arkivalaistuksessa harvemmin värillistä valoa ja nykyään myös sekoitan huoneen valaistuksessa valkoista valoa siten, että käytössä on eri valaisimissa hieman eri värilämpötila. Näin ollen erot värisävyssä tai värilämpötilassa eivät ole itseä juuri häirinneet.
Valoanimaatiot
Lidlin led-nauhat eivät reagoi valoanimaatioissa yhtä nopeasti / tarkasti kuin aidot Hue valaisimet. Nopeatempoisissa valoanimaatiossa, missä valaistus muuttuu 10-15 sekunnin välein, ei Lidlin valaisimet pysyneet Hue valaisimien tahdissa.
Taas kerran itselle ei kovin merkityksellinen puute/haitta. En ole käyttänyt valoanimaatioita huoneissa, joissa Lidl led-nauhat ovat olleet käytössä.
Hinta verrattuna vastaaviin Hue led-nauhoihin
Vaikuttaa siltä, että Hue Gradient Lightstrip -tuotteiden julkistuksen myötä vanhemmat normaalit ”Hue Lightstrip +” led-nauhat ovat pudottaneet hintaansa. Lisäksi Gigantti myy Hue-tuotteita säännöllisesti 20% alennuksella.
Kun viimeksi ostin Gigantin -20% kamppanjasta, jäi Hue Lightstrip + led-nauhoille seuraavat hinnat:
- Philips Hue LightStrip Plus valonauha
- 2 m aloituspakkaus = 47,84€
- sisältää virtalähteen
- 1 m jatkopala = 15,76€
- 2 m aloituspakkaus = 47,84€
Kun tarve oli vain 3m, niin maksettavaa tuli noin 63€. Viimeksi kun kävin Lidlissä, niin 2 m led-nauha maksoi noin 25€ ja koska tarjolla ei ole erillisiä jatkopaloja, niin olisi joutunut ostamaan kaksi 2 m settiä eli olisi mennyt noin 50€.
Toki jos tarve olisi ollut 4 m ja olisi voinut hyödyntää Lidlin led-nauhan täysimääräisesti, niin hintaero olisi ollut isompi Lidlin hyväksi.
Yhteenveto
Peruskäytössä Lidlin led-nauhat ovat toimineet hyvin ja luotettavasti.
Hue led-nauhat ovat vielä jonkin verran kalliimpia kuin Lidlin led-nauhat, mutta hintaero on pienentynyt ja mietityttää onko jatkossa järkeä säästää tässä kohtaa.
Vaikka Lidlin led-nauhan rajoitukset eivät ole juuri tähän mennessä haitanneet, niin nykyään varsin maltillisella panostuksella saisi aidon Hue tuotteen. Voisi vapaammin säätää valaistusta, eikä rajoittaa valaistuksen asetuksia, kenties osin tiedostamatta, sen mukaan mihin Lidlin led-nauha kykenee.
Update 5.1.2022
Päädyin vaihtamaan Lidlin led-nauhan aitoon Hue Lightstrip + led-nauhaan samalla kun jumppasin alakerran TV-tasoa uusiksi. Syynä tähän oli Lidlin led-nauhan rajallinen kyky himmentyä. Jos käytössä on valkoista valoa ei led-nauha himmene tarpeeksi, värillisellä valolla himmentyy riittävästi.